Jylhä Lyrics (2021)

Korpiklaani Jylhä Lyrics Album

Jylhä Lyrics Album by Korpiklaani

Welcome to the best site to read Jylhä Lyrics, This Album was released on the year 2021 by the band Korpiklaani

1. Verikoira

Kalpeana kaviona kiirii
Kipu painaa tuttuja palkeita
Rauta se ratsuni kiven kipunoita
Polkien vaatinut valkeita
Rinnan on ruuveilla luu, sekä jäntevä
Kyynärän varsi jännittynyt
Kärryä kiertävä kuu repii peittoa
Ranka on jäätynyt

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä
Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä
Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja
Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja

“Etkös elävä pelkää?” Ajaa vainaja veräjänpieleen
“Itse kammon kera kuulen muiden minua vieneen.”
Kiehuu kuuma alla kengän, takoo kaviot, ryhtyy
Maata rauhallisten nostaa, syttyy polte lyhtyyn

Katoaa kaikki kankahalta, yksin elävä jääkin
Hetken haroo vieras käsi, etsii veräjääkin
Vaateparsi käteen jäävä, mikä on elävän ehto?
Ettei kasva hautain päälle päivän leppälehto

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa
Valkea kuu roihuaa, verikoira kuollutta ajaa

Virrassa rattaani vihmoo, katkoo teriä
Polkee vain rautainen sääri särkyvän veriä
Harjassa halkovan harteen karkeita neuloja
Perässä verikoira parkana repii turkkiinsa reunoja

Tippuu aika askelten, on päiväni liikaa
Paita päältä lämmittämään jää mullan piikaa

Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!
Verikoira!

2. Niemi

Savu koskee tuohirunkoa, kun tuoksu suven lupaa suuria
Pitkät päivät ajavat pilvet kauas kasvoiltani
Kuvittelenko verihelluntain, kun kuulen kaukaa kaikuina
Ajomiehen huutavan:

“Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan
Siellä päivä ei paista
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
Hiljaa verihelluntaista”

Kuun kujalla haapa heiluu
Oksat sen katsoo kajoa
Lehdet vielä nuorena makaa
Vaan aamulla multana hajoaa

Kulkevia naava kurkottaa, ei vain koskaan niitä kiinni saa
Sen sormet pidenneet on päivistä, vaan kuivuu oksalle
Vielä vannoo varvut polkua: “se tässä ennen maahan painama”
Sinne käyden ajomies edellä, meidät kannoillaan

Yllä veden väreet soivat, on haalennut kannen hohto päällä päivän päättyvän
Eikä valvo turvan tieni, on hiljainen murhaniemi

Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan
Siellä päivä ei paista
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
Hiljaa verihelluntaista

Tulkaa niemen päähän, niemen nenään katsomaan
Siellä päivä ei paista
Tulkaa niemen päähän, niemen nenään kuiskimaan
Hiljaa verihelluntaista

3. Leväluhta

Kellun halki harmaan pinnan
Sinne minut kantoivat
Syliin tämän varjovirran
Jolle minut antoivat

Ja siellä kevyenä kutsun mukaan muita etten yksin
Ali vesipinnan vaivu, kulje kanssa vieretyksin
Ja jos on puita näillä rytömailla, niihin kurottaa
Se käsi joka minun rinnan päälle nousta saa

Kevyt on keinua kevyellä puolen tuolla
Leuto on leijua kevyenä leväluhdan suolla
Vaikea vankina hallita huomisen huolia
Hento on heilua höyhenen kevyenä vaan

Tulkaa tutut kaikki vastaan
Harvat niistä tunnistan
Täällä keto keinuu lastaan
Laineet käsi keinuttajan

Ja siellä kevyenä kutsun mukaan muita etten yksin
Ali vesipinnan vaivu, kulje kanssa viеretyksin
Ja jos on puita näillä rytömailla, niihin kurottaa
Se käsi joka minun rinnan päälle nousta saa
[Chorus]
Kеvyt on keinua kevyellä puolen tuolla
Leuto on leijua kevyenä leväluhdan suolla
Vaikea vankina hallita huomisen huolia
Hento on heilua höyhenen kevyenä vaan

Kevyt on keinua kevyellä puolen tuolla
Leuto on leijua kevyenä leväluhdan suolla
Vaikea vankina hallita huomisen huolia
Hento on heilua höyhenen kevyenä vaan

4. Mylly

Aamukasteen alle tulla minäkin voin,
harvoin nähtykään, kuka kulkee kavioin.
Kerran istuva on aitaan nojaten,
siinä vaiti seuraa myllymatkaan kadoten.

Eikä etene päivän ruska ruumenista,
seisovat kärryt käyntiajan aikana, ja
niitä minä yksin pelkään myllylle viedä,
sillä yksi on kadonnut ja toinen on tiellä.

Halkovat hallassa kulkua veräjälle vastaani:
ne päivällä painuivat.
Haihtuvat hyhmässä jälkeni kärryjeni kannoille:
ne päivällä painuivat.

Riippuu aidan riuku pientareella,
kunnes maatuu tahtoon kaskimaan.
Liikkuu hiipuvainen kuin sateella,
hiipii, kaihtaa jokaista askeltaan
luona myllyn.

5. Tuuleton

Tuuleton näitä puita ei koske
Sen itku peittänyt kaiken maan
Tuuleton voisi hiljainen olla
Vaan se yllä kulkiessa huomataan
Istuu vaiti, makaa kuura kasvoilla
Kun aamu syntyy takaa pimeän

Paikalleen päätyy jokainen meistä
Eivät yksin kulje pään yli jäätyneet
Saarelle saapuu hiljaiset kurjet
Joiden auraan yhtyy jäästä selvinneet
Painuu pää, lipuu luopuneen lautta
Jään kiilto kuin taivaan kautta hohtaa

Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton
Ikijoissa juuret jäätää puita
Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle:
Ikävässä kaikuni on kovempi!
Alenevan elon vuoksi rastaidenkin

Talvitie kulkisi päältäni!
Hangella hiljainen Tuuleton!

Pään yltä tuntuu kaikki maa nyt menevän
Eivät minua mukaan ottaneet
Jään seuraan hiljaa katoavan tuulen
Ylitsemme käyvät siipein taipaleet

Varjot kuin valoja yllä pimeän maan sylien
Valot kuin tuntemattomien askeleet
Yölliset kuin päiviä päällä päivätönten kylien
Alleni jäähän kylmät jalkani jäätyneet

Kituvana astuu sammalmättään – Tuuleton
Joen lautta kylmää jalkaluita
Ikävä ei souda vastaan, istuu vierelle:
Ikävässä kaikuni on kovempi!
Alenevan elon vuoksi rastaidenkin

Talvitie kulkisi päältäni!
Rastaiden taipaleet näen jäältäni
Talvitie kulkisi päältäni!
Hangella hiljainen Tuuleton!

6. Sanaton maa

Lammen rantaa kaislat katkerat saa
Kuin reunustaa rajojen lailla
Jyvät on maa, helmet hennon kalastaa
Jyvinä jalkoja vasten päivän mailla

Avuton on kutsuttuna veessä
Ei vesi kuivu kauaa vempeleessä
On sanaton maa
“Aika joutunut on vaan ei miestä kuulu”
Sanoo kuin vesi äänellään
“Aika joutunut on vaan ei miestä kuulu”
On sanaton maa
Painuvat pajut rannoilla, aavain yli
Vuoden käyneitä kumartamaan
Tänäänkö tuulet kannoille jäävät
Tyvenen lailla tahtonsa unohtamaan?

Havunneulaa pienin pistimin aikoo
Neulana jalkapohjan polkua tuoda
Hetken haroo, hiukset harvat kevyinä saa
Lennellä veteen: voi vetehisen juoda

Avuton on kutsuttuna veessä
Ei vesi kuivu kauaa vempeleessä
On sanaton maa
“Aika joutunut on vaan ei miestä kuulu”
Sanoo kuin vesi äänellään
“Aika joutunut on vaan ei miestä kuulu”
On sanaton maa
Painuvat pajut rannoilla, aavain yli
Vuoden käyneitä kumartamaan
Tänäänkö tuulet kannoille jäävät
Tyvenen lailla tahtonsa unohtamaan?

Kun vuodet päivinä valuvat pojan pielusta pitkin
Vesi valvoo, vaikka hiivitkin

7. Kiuru

On heinäkuun nurmi auringon polttama
Kun tuli lahdella syttyy
Eivät suossa enää vain vedet lepäile
Kun tuli lahdella syttyy
Haaveet kuin huvit hetken hehkussa kestivät
Kun tuli lahdella syttyy
Siellä on puettuna havupeitto harteille
Kun tuli lahdella syttyy

Kuulen kuinka kiuru laulaa
Vai tuulenko kellot lie?
Sen siivet kaisloja koskee
Kun yö yli lahden vie

Kaksi on rannalla valojen
Kaksi kuin heinissä heiluen
Laajoja laaksojen unet valvotut
Hartaita harmauden tuimat teot
Yksin ei puuta vasten vajoa
Kurottaa näkymättömän rajalla
Yksi on tähtien tarha kahdella
Kantaa kiuru pilvet päälle Tulilahdella

Niin minä olen nurmena nukkunut
Kun tuli lahdella sammuu
Tämä taimi on kuin maastani taitettu
Kun tuli lahdella sammuu
Eikä kasvaa voi se kahdessa heinässä
Kun tuli lahdella sammuu
Suvi suoveden maasta hetkessä hälvenee
Kun tuli lahdella sammuu

Kuulen kuinka kiuru laulaa
Vai tuulenko kellot lie?
Sen siivet kaisloja koskee
Kun yö yli lahden vie

Vakavana varjot syliin taimitarhan sulkee
Näin hälvenneinä pilvet, kuinka kylpivät valossaan
Hetken katsoin heitä, jotka heiniin asettuivat
Vaan haikeana hauraat eivät vastaan katsoneetkaan

Vetten yllä kulkee kuin kiurun kumma soitto
Sen laulu laajennut on halki lahden tulien maan
Tumma Tuonen koitto yltä heinävarren kahden
Joit’ kiuru pesään kantaa syliin levon Tulilahden

8. Miero

Myötä lehtopolkujen käy hiipuva
Havuilla hengähtää, vaiti jää
Luona mieron kaatuu, kaste väräjää

Polku seuraava suuntaa vaihtaa
Kaihdan katseita ihmisten
Liikkuvat korennot kuin poluilla kaltaisten

Rauenneet pilvet maassa huuruun jäävät
Siellä kaiuissa vaaran harjut haavoittaa
Suurimmat uurteet kaste kallioihin jättää
Vuosissa kaiken mullaksi voittaa
Miero!

Uurtaa sammalpeitteen laineet
Laajoina, laakeina, yksinään
Maan kaarta kiertää, haihtuu, kaiken luokse jään

Polku seuraava suuntaa vaihtaa
Kaihdan katseita ihmisten
Liikkuvat korennot kuin poluilla kaltaisten

Rauenneet pilvet maassa huuruun jäävät
Siellä kaiuissa vaaran harjut haavoittaa
Suurimmat uurteet kaste kallioihin jättää
Vuosissa kaiken mullaksi voittaa
Miero!

9. Pohja

Pohjaan asti, aikamiestä, pitkin johdattaa latuja
Vaihtuu hetkeen elon henki, minne matka minua vie?
Käyden kautta kaiken kiusan, nuoran, tätä pienemmän kutoman
Leikkaa päivän viime hetken, eikä aamulla muistoina elä

Eilisen unhola
Eilisen unhola
Eilisen unhola

Luokseni vieraat hiipii
Luonani luopuneiden talo
Niin kuin teltta terhenessä
Pohjalta ei voi pudota
Luokseni vieraat hiipii
Luonani luopuneiden talo
Niin kuin teltta terhenessä
Pohjalta ei voi pudota syvempään

Elävänä?
Kun istun täällä ja hengitän, tiedän, ei kukaan minua etsi
Kuolevana?
Kun lepään täällä aikani jälkeen, ovat kaikki kuin tuttujani
Elävänä?
Olen käynyt sen tumman polun, jonka varsilla vankilat kasvaa
Kuolevana?
Olen juonut sen kumman ilon, joka aamulla kävelee vastaan
Elävänä?
Olen nähnyt ne tulevat haavat, jotka parkua tutuille tuottaa
Kuolevana?
Olen kironnut illan, joka murheeseen aina lisää juottaa

Luokseni vieraat hiipii
Luonani luopuneiden talo
Niin kuin teltta terhenessä
Pohjalta ei voi pudota
Luokseni vieraat hiipii
Luonani luopuneiden talo
Niin kuin teltta terhenessä
Pohjalta ei voi pudota syvempään

Pohjalta syvempään!

Kaivan luilla vihlovilla aina tätä ikuista sarkaa
Se on oja kaaduttavaksi, jonka yli eloni juoksen
Kaivan luilla huutavilla kuin elo ilosta laulaa

Pohjalta ei voi pudota!
Pohjalta
Pohjalta ei voi pudota!
Pohjalta

Pohjalta kukaan ei putoa!
Pohjalta kukaan ei putoa!
Pohjalta kukaan ei putoa!
Pohjalta kukaan ei putoa!
Pohjalta

10. Huolettomat

Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet

Aina sitä samaa: sanoo meidän täällä olleen
Yön, heilui kattohirret liitoksistaan tolleen
Ei kukaan meistä suinkaan surullinen ollut
Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet

Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet
Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet

Kerta porras valvoo narahduksen lailla
Astuu ohi joka poika ennen kuin on vailla
Jos vain kuulee ukko, ajaa vallesmannin vaunu
Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet

Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet
Ja joka seinän nurkka näki ilojansa luoneet!

Äärellä hiljaa, tai vastaamme alkaa
Kantavat laineet kuin jää kantaa jalkaa
Kerran, kun kuuli, tuo kaislikkoon souti
Kaislikon kaikuvat noutajan nouti

Jatkuvaan juoksuun kinttumme suortuu
On voudilla vahvat, vaan meilläpä nuortuu
Eksyy se poika, tai karaa puuhun
Vois’ naurukin tarttua noutajan suuhun

Ei pelkää poika, joka raikuliksi varttuu
Sen mukaan erilaista väkee aina vähän tarttuu
Tänään on tänään, ei huomisesta tiedä
Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet

Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet
Silloin täällä täyttyi huolettomain huoneet
Joka maljan maistoi huveihinsa juoneet
Ja joka seinän nurkka näki ilojansa luoneet!
Vartoo paikan paino, vaan ei laulu laannu
Vaan ei laulu laannu: taannu tauti, taannu!

11. Anolan aukeat

Kylällä kyteä saa sanaparret:
“Kuka lie, kuka lie on lentänyt?”
Anolan aukeat saa sitä nähdä tietäen
Mitä sanojat sanoissa luulee

Huhut kuin kiviä vaan
Joita kosket kuohuissaan
Kadoksiin kuluttavat
Arat on puhuvat puut
Vaikka muistaa korvillaan
Yhden ylitse pakenevan

Vajalle valkean maan yhdet jäljet johtaa kiiltävinä
Kuusen kierto, viertä juuren, kohta kuuta kurkottava
Alho on kivien maa, siellä yksi seuraa seinäviertä:
Kumma kuin on liiterillä, kouko kolkkona ovella

Pihalta pitojen taa veisi hennon halki harsopeiton
Kuusilatvat katkeavat, heinät harvoille pediksi
Levätä pudonnut saa, sen on helmaan, jonka päältä piirsi
Hetken yltä laajenivat niityt aukeat Anolan

12. Pidot

Eikä meitä muita siellä tunnettu
Meidät nähtiin vain yhden takaa
Joka heilui niin pirusti kuin humala on miestä
Aina ajanut ennen kuin makaa

Sitä lattiaa siivottu on koko viikko
Ja heiniäkin kannettu mettään
Nyt yksi siellä potkii ja heinäkenkä heiluu
Niin sujuvasti, ettei osu kettään

Siellä pöytiä pinottu toisensa selkään
Ja vedetty on nyöreillä piukkaan
Mutta heiluva vieressä iloa kun pitää
Löytää kinttu jo liiankin liukkaan

Sitä riemua riittää kun lattiaa käypi
Ja naurua hamehelmain alla
Eikä nouse se potkija heinäkenkä-herra
Vaan yhä kierii lattialla

Sitten vuoro on siikasen naapurin aitan
Ja vuoronsa komiasti käyttää
Sitä joka poika tahtoisi kylilläkin viedä
Vaan aina niiaa ja selkänsä näyttää

Joka parru on seinässä viulusta kuullut
Joka hirsi on hanurien veikko
Ne on seisoneet lystien pitojen päällä
Aina aamuun, kun mies ompi heikko

Sinä liiku ja jalkoja liikuttele
Sinä korttasi kanna ja laula
Se on laulu kuin pajunoksa pellolla
Jolla kuultava, kultainen kaula

Sitten lähtee se Hermanni hölkälle
Jonka housut on paikattu jälleen
Sillä jalka kun nousee ja koko kylä soi
Kuka muu voisi tanhuta tälleen?

Jo on pitoa yllin ja kyllinkin
Jo on pitoa pirtistä kuultu
Eikä laannu se laulu ei soittokaan
Vaikka joskus on väärin niin luultu

Sieltä iskevät tulta ja tarinaa
Tähän yöhön kuin raitilla herrat
Sitä etsiä saa tänä päivänä täältä
Kuinka elettiin tuhannet kerrat

13. Juuret

Musta marja kankahalla, vaiti varvikot
Tehty touot, mutta halla vaatii valjuna
Risteykseen meijerin minä sinut saatoin
“Mene halki metsikön, ei kukaan kujilla valvo”

Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan
Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui

Vaan autereesta valkenee päivän huoma. Suo harmaa
Kuristaa juurten kuoret, painosta murtuu murheet nuoret
Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää
Kadoksiin saakka aina käyden, ikuisten purjein alle jää

Korret tielle taipuu, äänetön on yö
Eivät rattaidenkaan pyörät kulje kivillä
Itse äärettömän seuraan jäävät jäljetkin
Seisahtuu aika, kun juuret vaihtuu hiuksiin Kyllikin

Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan
Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui

Vaan autereesta valkenee päivän huoma. Suo harmaa
Kuristaa juurten kuoret, painosta murtuu murheet nuoret
Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää paikalleen

Kasvaa kanerva tuo, kivikon kantaa harteillaan
Varjoon kastajan suo, hetteisiin haavat maatumaan
Kulkee kolmena yö, matkasta maata painollaan
Kaivaa kaivajan työ, puutua puuksi juuristaan

Puuksi juuristaan
Puuksi juuristaan

Jylhä – Youtube Video

Hope you enjoyed the Jylhä Lyrics. Read More Korpiklaani LYRICSKorpiklaani on Facebook